Avoimet työpaikat

Tutustu avoimiin työpaikkohimme alta. Haluamme jatkuvasti kuulla hyvistä tyypeistä, joten ota yhteyttä päästäksesi osaksi ammattimaista tiimiämme.

LVI-ammattilainen
Miksi valita meidät?

Meillä on töitä usealle ammattilaiselle!

Tällä hetkellä avoimia työpaikkoja löytyy LVI-asentajalle, IV-asentajalle, kunnossapitoasentajalle sekä kanavapuhdistajille. Alta näet työpaikkojen kuvaukset tarkemmin.

Henkilöstömme keski-ikä on 35 vuotta, joten pääset mukaan nuoreen, tai no, nuorekkaaseen porukkaan. Joka tapauksessa porukan meininki on hyvä, ja hommiin kuin hommiin tartutaan innolla.

Yritys on ketterä päätöksenteossa, ja nopeasti syntynyt, hyvä idea voi olla jo ensi viikolla toimiva käytäntö!

Lisätietoja kaikista työpaikoista saat:

Juuso Markkanen, juuso.markkanen@lvis-huolto.fi 040 5515693

LVI-asentaja

Työtä tehdään pääasiassa yhdessä vuorossa arkisin 07.00-15.30. Työtehtäväsi ovat monipuolisia: tänään voit olla vianselvityksessä, huomenna asennustöissä. Vesivuodon sattuessa saatat kiiruhtaa paikalle lyhyellä varoitusajalla, toisaalta pidempiaikainen työmaasi saattaa kestää muutaman kuukaudenkin kerrallaan. Työtä saa tehdä itsenäisesti, mutta yksin ei tarvitse jäädä ja työkavereista pidetään huolta. Työnantajalla on laadukas kalusto ja asentaja saa käyttöönsä huoltoauton. Asiakkaitamme ovat yritykset sekä julkinen sektori. Yrityksessä on mahdollisuus vaikuttaa oman työn sisältöön osaamisen perusteella. Jos sinulla on tulevaisuudessa halua ottaa lisää vastuuta, sekin on mahdollista.

Työn vaatimukset

Asentajalta tulee löytyä vähintään LVI-alan perustutkinto sekä alan työkokemusta. Hakijoilta edellytetään B-ajokorttia. Asentajat kirjoittavat itse raportit kohteista asiakkaille ja siksi tehtävässä vaaditaan asiakaspalvelutaitoja ja hyvää suomen kielen osaamista niin suullisesti kuin kirjallisesti

Mitä tästä sitten tarjotaan?

Lähtöpalkkataso haettavassa tehtävässä on osaamisen ja kokemuksen mukaan, käytössä on Talotekniikka-alan LVI-TES.

LVI asentaja
IV-asentaja

IV-asentaja

Työtä tehdään pääasiassa yhdessä vuorossa arkisin 07.00-15.30. Työtehtäväsi ovat monipuolisia: tänään voit olla asennustöissä ja huomenna vianselvityksessä. Työtä saa tehdä itsenäisesti, mutta yksin ei tarvitse jäädä ja työkavereista pidetään huolta. Työnantajalla on laadukas kalusto ja asentaja saa käyttöönsä huoltoauton. Asiakkaitamme ovat yritykset sekä julkinen sektori. Yrityksessä on mahdollisuus vaikuttaa oman työn sisältöön osaamisen perusteella. Jos sinulla on tulevaisuudessa halua ottaa lisää vastuuta, sekin on mahdollista.

Työn vaatimukset

Asentajalta tulee löytyä vähintään LVI-alan perustutkinto sekä alan työkokemusta. Hakijoilta edellytetään B-ajokorttia. Asentajat kirjoittavat itse raportit kohteista asiakkaille ja siksi tehtävässä vaaditaan asiakaspalvelutaitoja ja hyvää suomen kielen osaamista niin suullisesti kuin kirjallisesti

Mitä tästä sitten tarjotaan?

Lähtöpalkkataso haettavassa tehtävässä on osaamisen ja kokemuksen mukaan, käytössä on Talotekniikka-alan LVI-TES.

Kunnossapito­asentaja/huolto­asentaja

Kunnossapitoasentajan työhön kuuluuvat monipuoliset kunnossapidon tehtävät talotekniikan parissa. Arjessa törmäät sähköpuolen sekä mekaanisen kunnossapidon tehtäviin. Työpäiväsi alkavat 07.00 ja päättyvät 15.30. Työkohteet sijaitset Uudellamaalla ja kohteisiin kuljet firman autolla. Työskentelet asiakkaiden tiloissa.

Koulutustaustasi ja työhistoriasi osalta toivomme sen liittyvän jollain tapaa lvi-alaan ja antavan pohjan tehdä töitä alan parissa. Mutta, esimerkiksi: automekaanikon tai muu vastaava koulutus antaa sinulle hyvät valmiudet suoriutua tehtävässä.

Positiivinen asenne ja yritteliäisyys ovat sinulle luonteenomaisia piirteitä. Asiakaspalvelu osaaminen on myös ehdottomasti plussaa. Toivomme myös sinulta vähintään B-ajokorttia sekä voimassa olevaa työturvallisuuskorttia.

Ja lopuksi se tärkein eli mitä tarjoamme sinulle.

Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Palkkauksessa noudatetaan LVI-alan työehtosopimusta.

Työtä saa tehdä itsenäisesti, mutta yksin ei tarvitse jäädä ja työkavereista pidetään huolta. Työnantajalla on laadukas kalusto ja asentaja saa käyttöönsä huoltoauton. Yrityksessä on mahdollisuus vaikuttaa oman työn sisältöön osaamisen perusteella. Jos sinulla on tulevaisuudessa halua ottaa lisää vastuuta, sekin on mahdollista.

IV-asennus
LVI-kanava

IV-kanava­puhdistajat

Työtä tehdään pääasiassa yhdessä vuorossa arkisin 07.00-15.30. Työtehtäväsi ovat kanavapuhdistukset sekä iv-koneiden huollot lisäksi tehtävään kuulu pienimuotoiset ilmamäärien mittaus ja säätötyöt. Työtä tehdään pääsääntöisesti parityönä. Työnantajalla on laadukas kalusto ja asentajaryhmä saa käyttöönsä huoltoauton. Asiakkaitamme ovat yritykset sekä julkinen sektori pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla. Yrityksessä on mahdollisuus vaikuttaa oman työn sisältöön osaamisen perusteella. Jos sinulla on tulevaisuudessa halua ottaa lisää vastuuta, sekin on mahdollista.

Työn vaatimukset

Asentajalta tulee löytyä vähintään LVI-alan perustutkinto sekä alan työkokemusta. Hakijoilta edellytetään B-ajokorttia. Asentajat kirjoittavat itse raportit kohteista asiakkaille ja siksi tehtävässä vaaditaan asiakaspalvelutaitoja ja hyvää suomen kielen osaamista niin suullisesti kuin kirjallisesti.

Mitä tästä sitten tarjotaan?

Lähtöpalkkataso haettavassa tehtävässä on osaamisen ja kokemuksen mukaan, käytössä on Talotekniikka-alan LVI-TES.

Vuoden kokemus
Kiinteistöä huollettu
Puitesopimusta
Rautaista ammattilaista

Kiinnostuitko avoimista työpaikoistamme?

Ota yhteyttä ja kerro meille itsestäsi, kokemuksestasi LVI-töistä ja minkälaisista tehtävistä olisit erityisesti kiinnostunut.